Lapsi ja koira

Laitan nyt tänne oman otsikon kun yksi juttu oli tuolla koirarakkaan päiväkirjassa.
Eli miten lapsiperheessä eletään koira ja lapsi sulassa sovussa
Meillä hyvin ku nico ei huomio koiria pätkääkää,,liekkö silittäny huldaa kertaakaan muita ehkä kerran vuodessa :511: niin paljon nico tykkää koirista :757:

Mut jos mulla olis lapsi joka riehuisi koiran kanssa koko ajan tekisin pelisäännöt selviksi ja koiralle oma mesta mikä on sit koiran lepopaikka ja sinne ei ole sit lapsella asiaa kun koira haluaa nukkua siellä :6045:

No meillähän eeka kokeili vepan kans välejä eka ku oli 3 w ja sit ny ku tuli 5w tai ite asiassa ku sillo kun korjattiin laumanjohtajuus. Vieläkin toisinaan eekasta ei oo veetillä oikeutta komentaa sitä esim sohvalta alas ja ärähtää mut vepa ei enää arkaile sen kans vaan murahtaa ja tönäsee alas. Turvaa kuitenkin eeka hakee veetistä tai timosta ei minusta. Nadya ei taho vepaa sen yläpuolelle laskee ja hyppii ku vepa tulee sisälle ja komentaa ulkona jos vepa ei "pysy" laumassa. Nadyaa varten vepa käyttää suhinaa jos tarvii tai yleensä heittää kengällä ku tuloo sisälle jos nadya häslää. Mie koitan nyt ku vepa alkaa murkkuikää lähestyä olla mahd vähän sotkemassa välissä ja neuvoo vepaa miten toimia et se pääsis nadyankin yli.

Meidän harjis Peppi on nyt reilu 5 kk vanha ja tytsini Sara 8 v.

Olin tossa pari kk sitten aika hermoraunio kun Peppi oli niin ylivilkas. Oli tuskallista lähteä ulkoiluttamaan sitä, ku hää meni aina ihan totaalisen(!!) sekaisin ilosta kun tuli ihmisiä tai koiria vastaan.

No opiskelinpa sitten vähän koirapsykologiaa (luin mm. Koirankorjauskirjan) ja oon nyt saanut johtajan asemaani vahvistettua. Nykyään Peppi tottelee mua jo aika nätisti ja nyt kun koiruus on kontrollissa nautin meidän yhteisistä pikku lenkeistä (ainakin hyvällä säällä..). Sisällä Peppi on suurimman osan ajasta rauhallinen--silloin ku ollaan kaksin. Mut kun Sara kavereineen ampaisee sisään, Peppi pillastuu ja on heti hyppimässä tyttöjä vasten. Joudun joka kerta tiukasti komentamaan sen omalle paikalleen rauhottumaan. Oon kypsä olemaan koko ajan komentamassa. :(

Olennaisin asia jonka itse välittömästi muutin käytöksessäni luettuani Koirankorjauskirjan oli Pepin huomioiminen. Kun tuun töistä kotiin, en kiinnitä häneen mitään huomiota ensimmäisen minuutin ajan, vasta sen jälkeen kun on rauhallinen kutsun luokse ja paijaan. Alkuun taisin aika usein marssia sisään lässyttäen tyyliin 'voi mamman kulta parka kun on joutunut olemaan ihan yksin'..

Perushuomioimattomuutta oon nyt opettanu Sarallekin...en tiedä kuinka johdonmukainen 8-vuotias osaa olla, mutta toivon että pahin pomppiminen ainakin jäisi pois.

Pentuhan pitää lasta pentuna, kun teidän neidillä on ikää vasta 8. Oma 12 vuotias komentaa koiria jo sujuvasti, mutta nuorempien komennusyritykset päätyvät huutoon "äiti tuu hakee toi koira pois".
Sisälle kun lapset tulevat, niin hyvin harvoin kukaan koirista edes vastaan menee. Jääkauden jälkeen nuo eivät enää pahemmin ole noteeraannut oven koputuksiin ;)
Muutamalla tutulla on noita samoja koiria kuin sinulla ja samankaltaisia ongelmia on heilläkin, että varmaan riippuu rodustakin kuinka äkkiä menee opit perille :) Meillä ainakin ei olisi mitään ongelmia koirien kanssa, jos ne tottelisivat yhtä hyvin ulkona mitä sisällä ;) mutta taitaa se emännän itsevarmuus jäädä tohon kynnykselle venttamaan paluuta sisälle :lol:

Niin toi itsevarmuus-aspekti... Ootko sattumoisin lukenut Cesar Milanin Koirakuiskaajan? Sen puheet 'rauhallisen itsevarmasta johtajuudesta' on myös pistäny korjaamaan omaa käytöstä. :bounce:

En oo lukenut, täytyisi varmaan jostain se kirja kaivaa... tuppaa noi lukeminen jäämään vähän vähille kun on päivät aika kiireisiä ja illalla sitten väsynyt, ettei jaksa... :lol:

En mäkään oo mikään himolukija (Koirankorjauskirjan tosin luin kyllä ennätysajassa), mut tykkään ennen nukkumaanmenoa aina vähäsen lukea..

koirarakas kirjoitti:

Pentuhan pitää lasta pentuna

Niin onhan se lapsen äänikin jo itsessään semmosta kimitystä ettei sillä helposti koiraa komenna. :lol: Sekin on rasittavaa kuunneltavaa, kun Sara rääkyy kieltoja.. Se siitä 'rauhallisen itsevarmasta johtajuudesta'.. ;)

koirarakas kirjoitti:

Muutamalla tutulla on noita samoja koiria kuin sinulla ja samankaltaisia ongelmia on heilläkin, että varmaan riippuu rodustakin kuinka äkkiä menee opit perille :)

Onko pevi-metodit näille tutuillesi tuttuja? Kokemuksesta voin sanoa, että on kyseessä aika teatraalinen rotu, ja helposti sen takia erehtyy kohtelemaan heitä silkkihansikkain.

Vihjeitä on annettu useampaankin otteeseen :P Katsotaan nyt sitten tuottavatko tulosta ;)
Mun mielestä Kirsi sanoi, että tyttöjen kohdalla menkkojen alkaminen on kynnys aikuisuudelle koiran suhteen. Tuo mun 12-vuotias tosin on aika napakka jopa tuon matamin kanssa ja pärjääki aikaste hyvin sille; ärjyy kuin leijona :lol:

Aihetta melkein sivuten! :D
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3872

Kuinka vauvan ja koiran ensikohtaaminen kannattaisi tehdä? Alkaa nuo kaverit sikiämään ihan kunnolla. Neljä kamua synnyttää vuodenvaihteessa... Mikä lie puu pölyttäny :roll: Mä oon sille ainakin pahasti allerginen :kitty:

En tiedä miten se oikeasti kannattaa tehdä.. :D Mut lähipiirissä kun olivat vielä ihan sylivauvoja niin annettiin koiran haistella takamusta ja lähinnä vain tarkkailtiin muksun käsiä ettei tarraa karvoihin. Myöhemmin kun koira oli epäluuloinen tai pelokas niin annettiin sen suosiolla olla koiraportin takana. Myöhemmin kun koira oli rauhoittunut niin saivat olla samalla puolella, mutta muksulla oli kielto olla koskematta koiraan (koira taas pysytteli omissaoloissaan edelleen). Nyt toisen koiran kanssa joka suhtautuu lapsiin positiivisemmin ollaan vähän enempi hukassa.. Yleensä ollaan nähty muksuja pihalla ja sekä koira, että mukulat irti.. Leikkivät jotenkin luonnostaan ihan nätisti keskenään. Tuo tosin on vielä pentu eli hyvin riehakas joten osa lapsista vuorostaan pelkää sitä jolloin ollaan annettu heille ohjeeksi kääntää selkä koiralle. Tai jos ovat niin pieniä ettei vielä onnistu niin olen käskenyt koiran muualle ja ovat saaneet katsella äitinsä/isänsä jaloissa koiraa rauhassa. :)

Mä perustelin muksuttomuutta sillä, että en osaa koiraakaan vielä kouluttaa.. :D

vauva äidillä sylissä ja koira saa haistella vauvaa,,jos menee överiksi ei kannata kieltää vaan työntää koira pois sanoa vaikka että ny riitti kiitt toi nuoleminen!!ja sit vaan ootte ihan normaalisti :pplay:

Tähän aiheeseen katson olevani kykeneväinen vastaamaan, kirjoitanpa oman kokemukseni lapsista ja koirista.

Meillä oli kaksi kultaista noutajaa jo ennen lapsia, entinen ongelmakoirauros ja nössö narttu. Onneksi uroksen kanssa oli suuria ongelmia ja ne sitten Peetsan avulla korjattu jo ennen lasten syntymää, niinpä kaikki meni hyvin.

Kun ensimmäinen lapsi teki tuloaan, kysyi moni uroksen ongelmat ja rodulleen epätyypillisen luonteen tunteva, miten luulen koirien vauvaan suhtautuvan. Olin lähinnä äimistynyt, eihän koirilla ole asiaan mitään sanomista eikä suhtautumista! Tullessani vauvan kanssa kotiin en mitenkään sen ihmeemmin koiria ja vauvaa tutustuttanut toisiinsa, kai ne koirat vähän haistelivat vauvaa, mutta siinäpä se. Vauva oli ja on johtajaparin pentu, siis johtajaparin suojeluksessa eikä siihen ole koirilla mitään sanomista. Koirat olivat touhussa mukana, imetin vauvaa toinen koira vieressä ja uros siivosi puklut lattialta, siinä meni vauva-aika ihan huomaamatta koirien kanssa.
Sen verran erikoinen persoona tuo kultsu-uros kuitenkin oli, että lapsen opittua liikkumaan en koskaan pitänyt lasta ja koiria samassa tilassa valvomatta vaan jollen ehtinyt kokoajan pitämään silmällä laitettiin koirat portin taakse. Etenkin kun vuosi ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen syntyi kaksi lisää ja en todellakaan ehtinyt esikoisen tekemisiä kaiken aikaa katsomaan.
Lasten kasvettua isommiksi pidin huolta siitä, että koirat näkivät minun komentavan lapsia - siis näkevän, että minä huolehdin niistä omista pennuistani ja niiden tekemisistä kyllä ihan itse. Lapset saivat antaa koirille herkkuja ja pitää niitä hyvänä, valvotusti. Ja perhe-elämä sujui vallan mukavasti.
Meillä on kyllä tiettyjä helpottavia tekijöitä sujuvaan arkielämään lasten ja koirien kanssa. Ensinnäkin meillä on iso aidattu piha, joten pakollisia pissakakkalenkkejä ei tarvinnut pikkuvauvaperheenä harrastaa vaan lenkille lähdettiin kunnolla ajan kanssa. Meillä on myös omakotitalo, jossa pystyy luontevasti rajaamaan koirille oman tilan (oman rauhan). Jossain vaiheessa koirat olivat aika paljon portilla erotettuna, mutta tyytyivät aina oloonsa kauniisti, usein uros jopa pyysi päästä portin taakse lapsilta suojaan. Hyvät aikomukseni siitä miten lapsille tietysti opetetaan heti alusta asti miten koirien kanssa ollaan valuivat kyllä ihan omaan mahdottomuuteensa, kolme villinpuoleista alle 2-vuotiasta ovat nimittäin aika lailla haasteellinen valvottava...

Yksi konflikti lasten ja koirien kanssa on koettu, siihen ei syyllistä löytynyt eikä etsittykään, sattumien summaa. En nimittäin koskaan kertaakaan kuullut koirien edes murisevan lapsille, mutten tosiaan koskaan jättänyt niitä yhteen valvomatta. Vaan miespä jätti, tuplatytöt olivat noin parivuotiaita, minä olin pojan kanssa poissa kotoa. Mies teki eteisessä, siis siellä portin toisella puolella remonttia ja tytöt olivat koirien kanssa hetken valvomatta. Kuului rähähdys ja toisella tytöllä nenässä vekki. Kukaan ei nähnyt mitä tapahtui ja vaikka koirat toki saivat pikalähdöt pihalle, ei niitäkään sitten sen kummemmin voinut rangaista, kun ei tietoa mitä tapahtui ja kumpi koira. Todennäköisyys sille, että aivottomista toinen hyppi päällä ja toinen työnsi vaikka sormia silmiin on jopa suuri, joten sellaisessa tilanteessa koiralla on mielestäni oikeuskin suojella itseään. Ja iso koira ja pieni lapsi - äkkiä iso vekki vaikka koira vain vähän säikähdyksestä hampaitaan heilauttaisi. Jatkossa taas ei mitään ongelmaa.

Vanhat, jo ennen lapsia olleet koirat sietivät lapset osana laumaa ja nimenomaan johtajien suojeluksessa olevina, mutta muuten eivät juurikaan pitäneet lapsia minään. Esim. jos lapsi avasi portin koirat vain odottelivat portin toisella puolella josko joku Oikea Ihminen voisi antaa luvan tulla. Lapset olivat vanhoille koirille kuin pakollinen paha, tai ei niinkään paha, mutta ei tärkeäkään osa elämää. Lapset taisivat olla 4- ja 3-vuotiaita kun taloon tuli uusi pentu ja sehän sitten kasvoi lapsiperheessä koko ikänsä. Ja sen sekä vielä myöhemmin tulleen suhtautuminen lapsiin on aivan erilaista. Nämä pitävät lapsia tärkeänä osana laumaa, touhuavat ja leikkivät lasten kanssa ja selkeästi jopa nauttivat lasten seurasta. Mielestäni myös nämä nuoremmat koirat tietävät kyllä lasten olevan meidän aikuisten suojeluksessa ja todennäköisesti pitävät lapsia arvoasteikolla ylempänä, tottelevat lasten käskyjä siinä missä aikuistenkin, mutta toisaalta olen aina kieltänyt lapsia komentamasta koiria - temppuja saa teettää, mutta komentaminen kuuluu aikuisille. Ja yhteiselo toimii hienosti.

Eli mitä lasten ja koirien yhteiseloon neuvoisin...
1. Oma asenne, koiralla ei ole lapseen mitään sanomista eikä sananvaltaa, koira ei ole lapsesta mitään mieltä. Koiralta ei kysytä saako ihminen lisääntyä vai ei, lapset ovat johtajan pentuja ja koira ei voi muuta kuin sopeutua.
2. Aikuinen on myös vastuussa lapsistaan, huolehtii siitä, etteivät lapset pääse koiran omaa oloa häiritsemään ja näyttää koiralle pystyvänsä huolehtimaan lapsistaan.
3. Aikuinen on vastuussa myös koirastaan, huolehtii siitä, ettei lapsi koskaan joudu hankalaan tilanteeseen koiran kanssa.
4. Lapsi saa helliä ja hemmotella koiraa, jotta lapsesta jää koiralle myös myönteisiä mielikuvia. Lapsella ei ole oikeutta (ennen murrosikää) komentaa koiraa eikä osallistua koiran kurinpalautuksiin - näin minun mielestäni. Jos lapsi tahtoo koiraa "kouluttaa", sen on oltava puhtaasti temppuja, koira tekee asioita lapsen kanssa palkan vuoksi. Kyllähän meillä lapset hakevat pennulta pois kielletyt tavarat ja komentavat pois luvattomista paikoista, mutta periaatteessa lapsilla ei ole lupaa Komentaa koiria.

Paljon on kiinni myös lapsen luonteesta, kun narttutolleri oli pentu se oli erittäin hampaikasta sorttia ja kaksi lapsista juoksi kirkuen karkuun pennun hammastellessa. Yksi, silloin siis 3-vuotias tyttölapsi, siirsi pennun tyynesti syrjään ja sanoi topakasti "EI PULE!" - ja yllättäen tämä lapsi sai olla pennun naskaleilta aika lailla rauhassa... Toinen tyttö on erittäin koirarakas ja huolehtivainen, syöttää huonosyömäiselle nartulle raksut kupista yksi kerrallaan kädestä, halii ja pussailee - ja narttu nukkuu yönsä tytön jalkopäässä (ei sillä siihen oikeasti ole lupa, mutta onhan se aika hellyyttävää...).

Että tälläistä kokemusta..

Heema kirjoitti:

Eli mitä lasten ja koirien yhteiseloon neuvoisin...
1. Oma asenne, koiralla ei ole lapseen mitään sanomista eikä sananvaltaa, koira ei ole lapsesta mitään mieltä. Koiralta ei kysytä saako ihminen lisääntyä vai ei, lapset ovat johtajan pentuja ja koira ei voi muuta kuin sopeutua.
2. Aikuinen on myös vastuussa lapsistaan, huolehtii siitä, etteivät lapset pääse koiran omaa oloa häiritsemään ja näyttää koiralle pystyvänsä huolehtimaan lapsistaan.
3. Aikuinen on vastuussa myös koirastaan, huolehtii siitä, ettei lapsi koskaan joudu hankalaan tilanteeseen koiran kanssa.
4. Lapsi saa helliä ja hemmotella koiraa, jotta lapsesta jää koiralle myös myönteisiä mielikuvia. Lapsella ei ole oikeutta (ennen murrosikää) komentaa koiraa eikä osallistua koiran kurinpalautuksiin - näin minun mielestäni. Jos lapsi tahtoo koiraa "kouluttaa", sen on oltava puhtaasti temppuja, koira tekee asioita lapsen kanssa palkan vuoksi. Kyllähän meillä lapset hakevat pennulta pois kielletyt tavarat ja komentavat pois luvattomista paikoista, mutta periaatteessa lapsilla ei ole lupaa Komentaa koiria.

Enpä olisi itse osannut sanoa tätä paremmin Tysin samaa mieltä noista säännöistä!

Oikeastaan siksi rekisteröidyin kun halusin vastata tähän viestiin. Esikoisen syntyessä meillä oli minun omat koirat Maati 12-v ja Iita 8-v . Olin huolissani erityisesti Maatin suhtautumisesta vauvaan, se kun oli ollut minun OMA KOIRA, arkajalka belgi joka turvautui minuun kaikessa. Odotusaikana pidin Maatia paljon sylissä ja kuuntelemassa maha-ääniä. Ja vauvan isä kun tuli hakemaan meitä sairaalasta oli Maati mukana, se sai haistella pojan perusteellisesti ennenkuin mentiin autoon. Maatin kanssa ei ollut mitään ongelmaa,Maati eli 15-vuotiaaksi ja jotenkin lapsikin vaistosi sen vanhan koiran arvovallan ja sitten myöhemmin kiusasi halaamisellaan Iitaa joka ärähteli ja pakeni paikalta aiheuttaen kaatumisia ja mustelmia.

Mitäs tämä meinaa...? Rulla oli hoidossa kaverillani jolla on puoli vuotias poika. Kaikki mennyt ok, mutta kun kaveri otti pojan syliin, alkoi Rulla tökkiä kuonolla poikaa ja hyppiä. Jos kaverin mies tai isä nosti pojan, ei mitään "ongelmaa". Tätä Rulla tekee myös, jos minä nostan lapsen syliin. Kaverini on ollut Rullan kanssa paljon tekemisissä ja tietää meidän systeemit kuinka toimin koiran kanssa.