Jos koira puree,,,

kun johtajuus on kunnossa tervejärkinen koira ei pure jos tilanne ei sitä vaadi,,(mut pitää sit huomioida kipukoirat,pelkotilat,ja jos koiralla on jokin trauma menneisyydestä on hakattu ym.)ja koirahan toimii sitten eri tavalla kuin perus koira,,ja samoin pitää huomoida koirien rodut ja vietit,,,
mut kettu on sellainen ettei se pure:)jos ei ole PAKKO

Meillä menis raja siinä, että nappais mua, tai muita perheenjäseniä "ilman syytä". (oikeastaan ketä tahansa) Ja eritoten veljen pieniä lapsia.
Ikinä ei ole ollu puremista, Paitsi jos on liian kierroksilla toisista koirista. Pari kertaa napannu, mut tiedän sen olleen vahinko. - Ottaa vaan kiinni mistä ikinä saa.
Mara on siis tällainen. Sen kanssa kun on käyty ja arvioitu, mut mikään ei sen käytökseen toisia koiria kohtaan auta. Ei ainakaan mun kanssa. Se puolustaa ihan älyttömästi. Mun exän kanssa on taas ihan erilainen. Jos on siellä hoidossa, tai muutenvaan sen kanssa ulkona, ei edes rähise..
Inhoan sitä, ettei se kunnioita mua ulkona yhtään. Sisällä on eri asia, uskoo heti jos murahdan, tai komennan muuten pois jaloista pyörimästä, tai hakemasta huomiota. Eikä sitä täällä muutenkaan jaella. Harvoin, ja omasta aloitteesta.
Elämä Maran kanssa on harvoin hauskaa. Jotain pitäis tapahtua, meidän suhde on ihan perseellään.

Alotettiin syksyllä uus harrastus, - taakanveto. Mara on edistyny hienosti, mut rähisee sielläkin toisille koirille ihan helvetisti. Sielä noin puolet koirista tykkää toisista, ja tulee hyvin toimeen, mut rähisijöitä on kyllä muitakin. Mut tää on kyllä pahin. Kilpailut esim on meiltä ihan poissuljettu juttu, koska Mara ei vaan käyttäydy niinkun pitäisi. Urokset on pahimpia, mut nartut menee siinä ohessa samalla raivolla.
Väsyttävää.
Marasta luopuminen on mielessä usein, mut tälläsellekkin tapaukselle on vaikeahkoa ettiä uutta kotia. Ja se, että iso osa musta haluaa odottaa, että ikää tulee lisää, ja tää uhmaikä loppuisi.. Jos se vaikka oppis olemaan... ? :help1:
En tiedä :/

Mulla on kas samaa että mietin et miten mä pärjään ton vilman kas. Tai kyllä pärjään jos sen kas ois ihan kaksin poissa "muusta maailmasta" ja luopumista oon kas miettiny mut en mä siihen pystyis. Ei kaikkia vastoinkäymisiä sais kavahtaa, mutta eiköhän tilanne joskus vähä rauhottuis

Niin joo. Marakin on lumoava ja ihana jätkä sillon, kun sen kanssa on kaksin. Ja kaukana häiriötekijöistä.
Muistan vuosi taaksepäin, miten ihanaa oli, kun Mara ei esim. hiihtäjistä välittänyt pätkääkään. Aika pentu kuitenkin vielä, mut käveli vapaanakin nätisti vierellä, kun hiihtäjät suihkivat ohi...

Ja miten kiva sen kanssa on käydä kahestaan leikkimässä jossain hiljasella seudulla. Antaa juosta vapaana, ja välistä heittää keppiä tai lumpparia. Ja ottaa tuo kontaktiakin sillon ihan erilailla. Niin onnellinen, ku kutsutaan luo rapsutettavaksi.

En tiedä, Mara on toisaalta niin ihana poika, ja toisaalta taas ihan hirviö. Joskus inhoan sitä niin paljon, etten muuta haluakkaan, kun saada sen pois silmistäni. Joskus taas tekee vaan mieli rutistaa sitä, ja luvata sille, että pidän siitä aina huolen. Mitäpä tuokaan nyt moisesta ymmärtää..
Se, miten tärkeä Mara mulle on, on hirvittävän iso syy siihen, miksi haluan parantaa meidän suhdetta, ja haluan saada sen ymmärtämään, ettei sen tarvitse puolustaa mua. Tää ei vaan tunnu uppoavan tonne kivikalloon, ei niin millään.
Jääkaudethan on Maralle ollu ihan yks ja sama, se ei käytöstään muuta.
Mikä lie sitte ratkaisu tähän. Kannattaako antaa ajan kulua, ja odottaa, että tuo rauhoittuu iän lisääntyessä.. Vai sitten jotain ihan muuta.

Meillä on kas tuo puolustaminen, ei oikeestaan mikää muu ookkaa ongelmana. Tosiaan toi on nii kusipää koira mut silti niin ihana Mutta ehkä ku täs ny nä koiran nuoruusvuodet takkuaa niin vanhempana luulis olevan hyvä koira :pplay:

Jos se meniski niin, et mitä vaikeempi tapaus junnuna, sen ihanampi vanhana :byee2:

..tai sit ei