Masennus ja johtajuus

Monta kertaa ollu lehdessä juttua siitä, kuinka koira "pelasti" omistajansa masennuksen syövereistä. Ja varmasti meillä kaikilla on ollut joskus elämässä kausi/a, jolloin mieliala ei ole ollut se parhain ja koiran ansiosta välillä on joutunut repimään itsensä ihmisten ilmoille.

Kysymys kuuluu... Kuinka omistajan masennus vaikuttaa johtajuuteen? Vaistoaako koira sen ja kuinkahan koira sen tulkkaa?

Koiran aivotuksista en tiiä, mutta kyllä tuo sylikoira nysvää sylissä enempi, kun Äiskä on alavireinen.
Mulla on kohtalaisen hankala mt-ongelma, joka kyllä lääkkeillä pysyy ok, muttaa on kyllä ihan selvästi kausittainen.
Samoin ahdistusta esiintyy kans vähän ja yleistä hätäilyä/voukaamista... siis eniten silloin, kun on huonompi kausi.

Sitten tuntuu, että toi koira on herkempi räyhäämään, jos mie en oo ihan 110%:sti lehnkillä valpaana, sen takia, että ei jaksa, kun on (pahin) talvivaihe, joka on onneks muutama viikon korkeintaan, yleensä vähempi.

Vaan yhtä lehmä koira melkein on, kun ei vaan haluu totella. Siltikään en sitä vaihtais. Ja sanotaan nyt vielä tähän, että kemiaa menis paljo enempi ilman koiraa. Ja koiraahaa mie oon halunnu ihan mukelosta asti, että jotain saattaa siis vaikuttaa ton olemassaolo.

no mulla on tästä aiheesti hyvinkin henkilökohtaisia kokemuksia. Kenai siis aiheutti sen vesivahingon jonka seurauksena menetin kotini ja masennuin ihan täysin. Minusta tuli pelkkä kuori yli vuoden ajaksi.

Sinä aikana Kenai (ja Kodakin ainakin vetämisessä) pääsi varmaan pahemmaksi kuin se on ikinä ollut, lääräsin koiria enemmän koska halusin jostain "turvaa". Koirahan tietenkin käsittää tämän väärin ja ulkoilu oli suoraan sanoen pelkkää helvettiä noiden kanssa. Menin pitkin ojia milloin missäkin asennossa, polvillani, mahallani, selälläni.. (KIRJAIMELLISESTI) Nuo vetivät oikeasti NIIN paljon etten tajua miten jaksoin joka päivä ne ulkoiluttaa. Ne rähjäsivät kaikelle aina, ei poikkeuksia. Minä rähjäsin koirille, ja kaikki mitä sanoin huutamalla tai huutamatta meni niiltä suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos jätin ne yksin vartiksi niin kaikkea oli tuhottu ja levitelty, joten ne kulkivat kauppareissutkin pienen pienessä autossa. Onneksi auto on siitä vaihtunut farmariin vaikka koirat ei useimmiten siinä kuljekkaan enää.

huh yök..onneksi en ole enää tossa tilanteessa

Varmasti tietyllä tavalla koirat minut "pelasti" (jos näin voi sanoa) kun jouduin väkisin kämpästä lähtemään ulos kun koulussakaan en jaksanut käydä. Mutta minä en todellakaan pelastanut tai auttanut koiria missään mielessä sillä myös niiden elämä oli siihen aikaan erittäin stressaavaa. Vähän kaksi piippuinen juttu, toisaalta koira voi auttaa selviämään masennuksesta, toisaalta siinä saattaa aiheuttaa koiralle lisä stressiä ja myös itselleen kun koira pääsee yhä enemmän vallan kahvaan ja sitä kautta tulee enemmän ongelmia, joita ei masentuneena jaksaisi kohdata.

joo, no mulle kävi niin, etten masentuneena jaksanut energistä koiraa. yksinkertaisesti voimat ehtyivät. ja valitettavasti on pakko valita työ koiran sijasta..

varmaan vaikuttaa johtajuuteen masennus. et koira nappaa sen itselleen, kun katsoo, et toi ei selviä. jospa koiran tarkoitus olisikin ollut puolustaa minua, niin sitten meillä ois mennyt hyvin :D

Mun pitkä ja vakava masennus tuotti syvän läheisriippuvuussuhteen koirien / koiran kanssa. Koirat oli pitkään lähes ainoat elolliset olennot joiden kanssa olin, ja ainoat joiden kanssa tunsin hiukan eläväni. Vaikea sanoa johtajuudesta näin jälkeenpäin mutta ilman hihnaa kuljettiin eikä rähjätty. (noin karkeasti ottaen :) ). Koirien kanssa oli pakko käydä ulkona vaikka sitten öisin kun halusin naapureita vältellä, Joten kyllä ne varmaankin minun henkeni pelastivat. Johtajuus tai sen puuttuminen on silloin aika epäolennaista.

Edellisestä valkkaristani luopuessa sain kuulla tosi kamalia tarinoita sen kohtalosta. Masennuin ja syytin itseäni sen kohtalosta tosi pitkään. Oon taipuvainen masentumaan, en suostu lääkitykseen, joten masennusta esiintyy aika ajoin vaihdellen lievästä keskivaikeaan.

Joe jäi toisesta koirasta luovuttuani ainoaksi koiraksi ja toisaalta piti mut jotenkin kuosissa ja ihmisten ilmoilla, mutta toisaalta tuolloin rupesin myös itse hakemaan Joesta lohtua. Joe ei käyttäytynyt ennenkään mitenkään erityisen hyvin, mutta kuitenkin tuloksena tosta lohdun hakemisesta ja titan mainitsemasta läheisriippuvuudesta sen kanssa oli syyt, joiden vuoksi hakeuduin Kirsille :face:

Mulla kans oli paha masis siis kävin tosi pohjalla kun entisen ukon kanssa alkoi mennä sitä alamäkeä ku petti mua ja pari vuotta sit siinä oli sitä juupas joopas eloa,,ninnin sen sheltin kanssa taaperrettiin eteenpäin mutta sitten tuli kiti ja mulle tuli oikeasti läheisriippuvaisuus koirasta,ilman tota koiraa en olis tässä koska kävin meinaan tosi pohjalla ,ninnin kanssa ei ollut sellaista riippuvaisuutta,kitiä en vain voinu jättää,se oli oikeasti mulla mukana joka paikassa siis aina vain ku vain pystyi ottamaan koiran mukaan niin otin ja monet jutut/juhlat/häät jätin menemättä ku en saanu ottaa kitiä mukaan.Mut pakko sanoa se koira pelasti mun hengen ja sai meikäläiseen niin paljon voimaa että muutin tosiaankin mikkeliin tietämättä edes missä koko mikkeli on...kunhan pääsin pois siitä helvetillisestä oravapyörästä kajaani on pieni kaupunki siellä ei voinu hengittää enään tietämättä mitä ex teki tai jätti tekemättä ja juoksi sit aina hädän tullen mun luona jne...
En tiiä vaistosiko kiti mun olotilan vaikea sanoa,,ja vaikuttiko se meidän johtajuuteen koska en edes silloin tienny sanaa johtajuus että olisin voinu asiaa niin tarkastella.
mut ny jos itellä on näitä synkkiä päiviä niin mun rakit ainakin ovat hirviöitä hah

Sitä varmasti helpommin masentuneena kiltin koiran kohdalla alkaa pehmoilemaan, tai sit vilkkaaseen menee hermo helpommin ja tulee rähjättyä tai sit antaa sillekin periks ku ei itse jaksa. Meitä on moneks! Ku vaan tietäis miten koira sen vaistoaa. Mites sit jos esim itkeä vollotat koirien nähden?

kiti oli kauhee koira hah,,no kiitos pertin se aikoinaan korjattiin sen mitä pystyi ku kipukoira oli.
ku mie itken koirien nähden rane tulee nuolemaan,turo käy siinä yleensä vähän häntää heiluttamassa uunon nähden olen kerran itkenu ja se haistatti paskat,,härdestä ja hipsusta en tiiä:),,akiakaan ei aikoinaan kiinnostanu itkinkö vai enkö..kiti tuli kans aina lohduttamaan mut ressu haistatti paskat hah

Koirat tajuaa erittäin hyvin ihmisen tunnetiloja jotkut tietty herkemmin kuin toiset, Ja koirilla itsellään on vahva tunne-elämä myös; sin erilainen kuin meillä mutta kyllä koirakin on iloinen, surullinen ja masentunut. Tunteissaan ne ovat melko yksilöllisiä. Jotkut sopeutuvat ihmisen mielialohin paremmin kuin toiset, luulisin. Minulla on ollut vain sensitiivisiä ja myötäeläviä koiria vaikka jääräpäitä ja kovahkoja uroksia ovatkin olleet. Käsitettä "kiltti" koira en oikein tajua. Koiran myötäelämiskyky riippuu tietenkin myös sen saamasta vastakaiusta eli omistjasta. Se on vuorovaikutusta - ja jos ei arvosta, kunnioita ja ota huomioon koiran tunteita, eipä sekään osaa osallistua ihmisen tunne-elämän muutoksiin. Kovin rankoissa muutoksissa koira ei tietenkään voi hyvin mutta se selviää siitä kun ihminenkin selviää. Tämä kaikki ei minun mielestäni välttämättä ole ristiriidassa johtajuuden kanssa.

Joo ei siinä mistään johtajuudesta ole kyse,,jokainen koira on yksilö mut mitä ny olen omien koirien kanssa sählänny niin kaikki porukan iso egoiset tyypit eivät tule mulle lirkuttelemaan ja nuolemaan kun itken,,kuten ressu,aki ja nyt uuno ovat sellaisia tyyppejä:)ja hyvä side mulla on näihinkin koiriin mut niitä ei vain kiinnosta yhtään herkistelevä pomo ja sit ne yleensä ovat olleet ihan idiootteja lenkillä ku huomaavat että mutsi on taas masis päällä:)

Voisiko olla kyse myös siitä kun on koiria kokonainen lauma niin ei ole samanlaista tarvetta isoegoiselle koiralle "pitää huolta" ihmisestään? Onhan siinä muita siihen hommaan. Koska aivan varmasti teidän sidokset on hyvin vahvat. Mulla ei ole koskaan ollut kahta koiraa enempää kerrallaan.

Mulla oli kiti ja ressu kahdestaan ja ikinä ressu ei tullu mua lohduttamaan vaan kiti tuli.
Niin voihan se ny laumas olla sitä ettei ego anna laumassa periksi herkistellä mammalle,,,tai sit ne on vain oikeesti sellaisia persoonia ettei niitä kiinnosta,,onhan meissä ihmissäkin persoonia jotka ei lohduttele toista tai jos lohduttaa se on teennäistä ja vaikeaa kun ei vain ole sen luonteinen tunne ihminen

No joo, ehkä tuo kiltti koira käsite ei "näissä ympyröissä" tarkoita mitään, ku paljon tarkemmin katselette koirien luonteita. Tarkoitin kiltillä siis tällaisen/sellaisen peruskoiranomistajan käsitettä kiltistä koirasta eli helppoa koiraa... tai jotain sinne päin, juu nou

Oikeassa olet Kirsi. Ei ne koiratkaan mitään tunneautomaatteja ole! :shock:

Anteeksi se huomautus "kiltistä", mutta kun minusta kaikki koirani, myös Urho!!!, ovat olleet kilttejä ja Urho siis edelleen on! mutta helppoja eivät ole olleet, eivät ollenkaan... :) Kovia kolleja kaikki, ja niin kingejä niin kingejä! Kai niitä helppojakin koiria on...? :)

no mulla koda todella todella harvoin osottaa mitään sympatiaa jos itken tms. mutta kenai aika pienestäkin rupeaa kattelemaan että mikäköhän tolla nyt on saati sitten jos oikein vollottaa niin se on ihan pähkinöissä että piristy jo. mistä johtuu...en tiedä...kenai on muutenkin sellainen herkkis kaikesta

Ei tartte titta turhaa anteeks pyytää :D Se pittää kysyä jos ei ymmärrä mitä toinen tarkoittaa. Mä voin sanoa et mun mäykky on ollu helppo. Ihana mummukka jonka kanssa ei tarvitse hermoilla meni minne vaan (paitsi tuo metsästysvietti, jolle en mittää voi ja sen tiesin ku Ellin otin).

On mullakin kaikki koirat olleet kilttejä:)kitistä ku puhuin että kauhea koira niin se oli hirvee remmirähjä,,ja niin oli ressukin hah

Meijän porukoilta, jos kysyis mikä on kiltti koira, niin vastaus olis varmaan et sellainen joka uskoo, ei tuhoa eikä pure. :D

Otus (se mun entinen valkkari) tuli tosi pienestä luokse "lohduttamaan" samoin Joe, mutta musta tuntuu että ne lähinnä vaistoo sen, että nyt tuo on helppo ja lepsu, nyt siltä voi vaatii rapsutuksia :P

Jos oon masentunu, Joe käyttäytyy tosi huonosti. Ja oon miettiny johtajuuden kannalta myös (olen helposti kiukkunen lenkeillä jne) ja koen että olen huono johtaja masentuneena.

Armas taisi pelastaa mut avioeron jälkeen. Se sai muuttaa sänkyyn nukkumaan mamman kanssa :) Ja selvisin päivistä eteenpäin kun piti tai sai käydä lenkillä ja hoitaa toista, päivillä oli joku tarkotus. Johtajuudesta ei ollut tietoakaan eli koiran elämä oli varmaan megastressaavaa... Mutta siis kävin töissä, sit äkkii kotiin ja koiran kaa ulos ja mentiin arpun kaa jo varmaan 8 nukkumaan ku olin niin poikki...

Mut sit ku tutustuin Kirsiin ja näihin johtajuusjuttuihin, niin on monta kertaa ollu mielessä, että jos haluais koiran olevan terapiakoira, niin sit ei varmaan kannattais tietää mitään johtajuusjutuista... Eli kyllä meillä ainakin on näkyny, jos mä oon väsyny tai itkunen, niin koirakin on epävarmempi. Esim. viime kesänä mä olin ihan törkeen stressaantunu ja itkeskelin kun jo hyvin menneet ohitukset alko mennä ihan päin peetä ja tuloksena oli noidankehä... Sit arppu oli everlastingilla melkein 2 viikkoa hoidossa että mamma sai hermolomaa ja tilanne parani :) vaikka jouduinkin myös myöntämään etten ole koskaan täydellinen johtaja...

Se nyt on oikeastaan viimeinen niitti masennukseen jos joutuu vielä miettimään omaa huonoa johtajuuttaan! --- Onneksi ei tullut aikoinaan mieleenkään vaan luotin koiriin ihan niin kuin ennenkin, joskus hiipi mieleen huono omatunto oman masennuksen takia koska tottahan koirat siitä kärsii. Koirat onneksi suostuu siihenkin masennuksen pohjaan jolloin kaikki on ihmiselle omaan napaan tuijottamista eikä siitä pitemmälle ajatukset riitä - koirat vain elää siinä mukana. Ehkä mun koirien "onni" oli se etten masentuneena ole oikeastaan ärtynyt tai kiukuinen, olen "vain" hiljjainen ja masentunut ja väsynyt ja aikaansaamaton ja.... Varmaan suurin juttu on se että koirien kanssa joutuu olemaan ulkoilmassa! Edes hetken. Ja toiseksi: ne ovat eläviä ja hengittäviä ja tuntevia olentoja jotka eivät ihmiseltä perustaltaan muuta odota kuin ruokaa ja ulkoilua. Niillä ei ole toiveita tai vaatimuksia mistään. Niiden kanssa voi vain olla, sen kummempia asioita miettimättä.

Mä en ole koskaan masentunut ollut, mutta kyllähän se fakta on, että koirat käyttäytyy heti huonosti jos on fyysisesti kipeä, tai vaan väsynyt tai huono päivä. Tai ainakin nuo mun koirat tekee niin. Kait ne vaistoaa myös sen epävarmuuden, kun ainakin itellä on sillon jo ennen lenkkiä fiilis, että ei tästä mitään tule..

--

Mulla taitaa jokanen otus olla jonkin sortin terapiakoira. Rauhan nyt ei pitänyt olla, mut sit tuli tää ero tähän sopivasti samaan aikaan :lol:. Eli pääsi virantoimitukseen hänkin. Tosin Niilo ja Rauhan on ollut vähän erilaisia terapiakoiria kuin muut.... Ne on pitäneet mut jämptinä ja pakottaneet skarppaamaan. Mutta kyllä ne toimii myös rutisteltavina sylinkorvikkeina aika-ajoin. Eka koira mulle tuli siinä kohtaa kun huomasin, että en viihdy kotona ja oon yksinäinen ym opiskelu ja työ paineta jne. Sillon pikkusisko kera Elwiksen pitivät mut kassassa...oikeestaan masennuin hetkellisesti varmaan enempi siitä koiran tulosta, kun tajusin, että en osaa edes hoitaa sitä. Tuli kamala stressi siitäkin. Onneks Pikkusisko hoiti Elwistä mun kanssa kuin omaansa ja oli monta viikkoa melkein päivittäin mun luona. Siitä se sitten lähti. Loputon koiran lällyttäminen. Sit jossain kohtaa (elwis taisi olla reilu vuotias sillon) masennuin aika pahasti ja makasin viikon pari turvallani sängyssä suurin piirtein liikkumatta. Silloinen kundikaveri hoiti koiran ja minut siinä sivussa....sitten otettiinkin Paawo, jotta meikäläinen saisi muuta ajateltavaa ja kuvittelisi olevansa edes jollekin tärkeä ja tarpeellinen. Paawo kärsi mun masentelusta kaikkein eniten. Siitähän tuli ihan kamalan hermostunut ja epävarma, eikä se luottanut muhun yhtään. Sit mulla oli kaksi rähjäävää koiraa, eikä oloa yhtään helpottanut vastaantulijoitten vihaiset kommentit. Sit kun masennuksestani selvisin, niin Elwis lopetti rähjäämisen...en tiedä johtuiko se siitä, vai rauhottuiko "iän myötä" kun li jotain 4v ku rauhottu yhtäkkiä. Ajattelin aina, että se olisi ollut Samin ansiota, mutta varmaan johtu kyllä siitä, että ite en ollut enää niin säälittävä ja suojeltava...tiedä häntä. Nyt kun Paawo on korjattu, niin se reagoi kaikkein voimakkaimmin mun tunnetiloihin. Mun ei tarvii olla kuin vähän ärtnyt, niin se luikkii jonnekin nurkkaan omiin oloihinsa. Eikä tasan tule ukoota sisälle, jos äkäsesti huudan. Tai jos tulee, niin ihan luimuna. Se ei ikinä tule mua "lohduttamaan" vaan painelee aina muualle. Muut koirat tulee kyllä, jos annan tulla. Nykyään vaan jos mulle iskee itkukohtaus tai oon muuten vaan maassa, niin painelen suosiolla makkariin vollottamaan, enkä masentuneena huomioi koiria lainkaan. Itkuisena lällyttämisestä seuraa ainakin meillä possuilua . Mun mielestä se on ihan itsestään selvää, että vain vahvahermoinen voi olla lauman johtaja ja jos kovasti masentelee, niin eihän sitä sillon kovin vahvahermoinen ole...ja koirat kyllä sen huomaa. Tosin kaikkiin se ei vaikuta yhtä nopeasti. Riippuu koiran luonteesta. Siksi siis masentelen nykyään kerran kuussa ilman koirien seuraa :lol:. Normaalit muutaman päivän tunneailahtelut ei varmaan aina vaikuta koiraan, mutta oikea masennus kyllä. Toisaalta koirasta voi olla juuri se apu, että joutuu vähän skarppaamaan ja sen avulla pääsee pois sieltä ihan pohjalta. Mulla se skarppaaminen pahimmassa masennuksessa oli sitä, että raahauduin ulos, mutta nykyään en edes voi masentua, kun olen sitten ihan kusessa. Ja onhan tässä otettu kuokkaan elämän varrella jo sen verran, että ihan pienistä vastoinkäymisistä en kyllä aio masentua :pirat: joten koirat toimivat apuna, kun ei ole varaa enää heittäytyä ihan masennuksen syövereihin. Toisaalta sitä on kyllä oppinut niitä sudenkuoppiakin välttelemään aika hyvin.