Tois puoleinen luottamus

Ihan aattelin oman jutun laittaa,että mistä se teidän mielestä tulee,,kun ihmiset monesti kertovat etteivät luota itseensä eikä koiraansa tilanteissa,,
Nyt laitankin pohdintaan sen että jos luotto on vain toispuoleinen eli omistaja luottaa itseensä mut koira ei luota omistajaan toimiiko systeemi?ja toisin päin?
Ja jokainenhan tietää kun luotto on molemmin puolinen niin miten se näkyy,,,:)
Miten tämä toispuoleinen luottamus pula näkyy lenkillä ja yleensäkkin lauman elämässä?

Minä koen itseni epävarmaksi toisten koirien ohitustilanteissa. Tuntuu vaikealta kävellä toisten koirien ohi remmi löysällä, kun miettii miten pärjää jos vaikka toinen koira haukkuu ja oma koira siitä provosoituu. Itselläni on nimittäin iso ja voimakas koira, joka reagoi ja ”herää henkiin” nanosekunnissa. Kun kuppi on kaatunut ja jo liian myöhistä tehdä yhtään mitään.

Noidankehä on valmis kun koira vaistoaa epävarmuuden. Koira ei luota kykyihini johtajana, ja alkaa itse puolustaa itseään, kun minä en pysty sitä suojelemaan. Pelko ja epävarmuus poikivat aggressiivisuutta. Omistaja repii remmistä ja koira käyttäytyy aggressiivisesti.

Koen myös, että luottamuspula näkyy toko-treeneissä, kun koiran pitää esim. maata paikallaan. Kun koira ei täysin luota johtajaansa, se kokee epävarmuutta jäädessään yksin. Tämä voi näkyä levottomuutena, maan nuuhkimisena tai paikalta lähtemisenä. Luottavainen koira tietää, ettei sitä jätettäisi vaaralliseen paikkaan ja se voi levollisesti odottaa omistajansa paluuta. Ajan myötä toisto ja positiiviset kokemukset tietty auttavat sekä koiraa että sen omistajaa.

Kyllä koirankin kasvattaminen on vanhemmuutta. Luottamusta ja johtajuutta ei voi ottaa tai saada, se pitää ansaita: koiraa pitää rohkaista, ohjata, palkita, innostaa, asettaa rajoja ja olla kaikessa johdonmukainen. Kunnioitus on siten bonusta.

Teoria on selkeää, mutta käytäntö ei aina olekaan niin helppoa. Itselläni on ainakin vaikeuksia johdonmukaisuuden kanssa… Plus on ihanaa lelliä omaa rinsessaa… =)

Eli, toispuoleinen, yksisuuntainen luottamus ei toimi. Koiran totaalinen alistaminen on tietty ihan toinen juttu…

jos koira on luonteelta epävarma, (mikäli olen tämän määritelmän oikein käsitäny)..joutuu joskus kierteeseen että vaikka joskus on tehty luonnollisia ja jopa pahoja mokia, mutta nyt on nyt. Ja nyt pitäisi olla yhtäkuin !nyt!.Niin lähet lenkille rauhassa, valmiina reagoimaan sitä mukaa. mutta se koira ei vaan enää anna tilaisuutta minun tilanteissa näyttää sille olevani luotettava.
olen TÄYSIN rauhallinen, en edes ajattele mitään, ja olen AINA ite toiminu oikein mielestäni. Enkä anna periksi tai väistä tilanteita. En jännitä enkä revi piuhasta, tai muuta. Koiran kanssa on sekä tehty kiva, että sitä on soppelisti huomioimattakin. Ja silti se koira vaan ei yhtäkkiä joskus luota, ja koittaa vetää, tekee omat reaktiot ihan omasta päästä. se on yks toispuoleinen luotto, eli minä luotan itteeni, yritän luottaa koiraan, koira vaan ei tunnu tätä eforttia "arvostavan". sit ei saa mennä hermo kuitenkaan, mutta väkisin se luotto sit menee välillä iteltäkin koiraan, mutta jos menee niin seuraavalla kerralla joutuu sit jo syyttään itteensä, ja taas yrittää parantaan omaa luottoa..
Sit toinen on että luottaa koiraan, ja luottaa itteensä, mutta ei vaan esim jaksa aina kohdata..ja koira kilttinä silti kävelee, ja uskoo mammaan, vaikka tässä nimenomaisessa tilanteessa mamman polvet jo "tutisee".
Mulla on yks punanen vaate lenkillä, ja se on mies, jolla on vahvannäköinen ja "häntääheiluttava" karhu/ hirvikoira kireällä vaaleanpunaisella fleksillä, kapea tie. ja ne rupee katteleen meitä ja tuleen kohti. Sillon en luota yhtään mihinkään. Mutta kun koiran kanssa on hyvä pohja, se ei huomaa mitään. Tai ei ainakaan reagoi minun kauhuun vaikka itse olen jo lievässä adrenaliinissa. Ku remmi on löysällä, koira on tottunu että mitää ei silti tehdä toisin vaikka mamma onki vähän mieleltään huuruinen. Ehkäpä mamma onkin vain taistelumielellä ja häätää kohta fleksikoiran.
Ja sitten on tietysti ennakko-odotukset. Eli on oppinu siihen että aina on "hankalaa", tulee kielteinen reaktio melkein kaikesta mitä lenkillä tulee. Nyt olen sen huomannu ku olen taluttanut pelkästään itseopettamaani, arahkoa ja pehmoa koiraa, joka luotti heti ihan itsessään joten sille oli helppo alustapitäen tehdä oikein remmissä. Se on siis ollu mulla sellaisena itsestäänselvyytenä, että tietenkään se ei räyhää, eikä karkaa, eikä vedä. Sitä "lomakoiraa" kun on taluttanu ja saanu lomaa koiiramaailman gangstereista, niin nyt ku lähen senjälkeen gangsteria taluttamaan niin tavallaan tämän helpon ennakkoasenteen takia, ODOTAN jokaiselta koiralta, että se käyttäytyy kuten tuo mun "kullannuppu"..Ihannetilanteessa en edes muista katsomatta erikseen, että MIKÄ KOIRA mulla edes on mukana. Koska se on yksi lysti. Se koira tulee siinä mukana eikä mun tarvi sitä miettiä. Enkä edes lenkille lähtiessä muista että ainiin, tämän piti olla hankalaa ja kohta koira kokoajan kokeilee. Ja se on vaikuttanu niin että nuo nuoret uroskoirat nyt monestikin luulee, että mie olen oikeasti rauhallinen ja niitä parempi..kun se kierre on katki ettei ole kielteisiä ennakko odotuksia. TOTTAKAI se koira tottelee, ja jos ei tottele niin MITÄ IHMETTÄ reagoin heti, että mitä helvettiä sie meinaat,...mut nähtäväksi jää että mitä sit ku ne koirat on mulla taas kokoajan, että katkeeko tää positiivisen ajattelun kierre kun se atomi tulee ja näyttää että teetpä niintai näin, "mie olen itsepäinen pieni atomikoira ja teen mitä teen eikä mulla ole omaa laumaa eikä omaa kotia enkä luota mammaan." Ja oon huomannu eron siinä, että jos mulla on kaveri mukana jolla on myös koira, niin siinä ei keskity mihinkään vaan höpöttää, paiskaa purkin jos tarvii mutta ei tarvi ajatella..jos ajatukset on liikaa siinä mitä saattaa kohta tapahtua, niin ei ole vahva. Vaan on yksin, ja jokainen vastaantulija haluaa aukoa päätä, tai räyhätä, tai tulle haisteleen, ja on liukasta yms. niin ei sitä kauaa jaksa. Eli siis auttaa paljon jos yleisesti on muutakin kuin oma hengitysääni seuranaan, on menoa ja ajateltavaa. ja siten ei senpuolesta kerkeä keskittymään mitä muut ajattelee tai mitä nyt tapahtuu kohta.

tulipas taas kiva aihe kun itse olen juuri tätä pohdiskellut.
Minulla itselläni on ollut vaikeuksia luottaa ITSEENI, enkä ole edes tiedostanut tätä asiaa vasta kun nyt sanotaanko viikon sisään, kun on joutunut pohdiskelemaan paljon missä nyt mättää ja miettinyt jopa koirasta luopumista. Ja mitä se on sitten aiheuttanut laumanelämään että en ole luottanut itseeni niin veikkaan että kokeilevat enemmän kun normaalisti koska näkevät minussa epävarmuutta.

Oma asenne on heittänyt nyt täysin ympäri ja minä en välttele mitään tilanteita enää koiran takia, tulen ja menen miten haluan, jätän kämpän miten haluan, meille tulee vieraita miten me halutaan, koiralta ei kysytä miten se reagoi mihinkään. Yksi aika isokin juttu mitä välttelin enkä edes tajunnut vältteleväni on tuo vieraiden meille tuleminen, ovikello on nimittäin ollut sellainen punainen vaate josta kenai on aloittanut hirveän räyhäämisen. En ole siis luottanut itseeni että saisin sen hiljaiseksi.

Eilen päätettiin että meille tulee nyt vieraita ja käskin oikeen rämpyttämään ovikelloa, olin varautunut 3 purkilla että viskon niitä vaikka 100 kertaa että se hiljenee MUTTA mitäs tapahtui kun ovikello soi? sanoin yhden ainoan kerran RIITTÄÄ ja koira meni omalle paikalleen ja hiljeni täysin. En edes tarvinnut purkkia. Eli mistä se oli kiinni? OMASTA ASENTEESTA. Koira vaistosi ihan varmasti minusta sen itsevarmuuden, joka ei ollut teeskenneltyä vaan se oli totta. Olin oikeasti täysin itsevarma koko tilanteesta ja jopa nautin siitä.

Oma asennemuutos silminnähden muutti koiran käyttäytymistä radikaalisti tossa tilanteessa. Nimittäin aiemmin kun olen ollut tosi epävarma ovikellon soidessa niin ei ole auttanut ku huutaa pää punaisena, eikä sillonkaan ole hiljennyt. Eilen tehtiin monta kertaa niin että soitettiin ovikelloa ja JOKA kerta koira oli kuin eri koira. Ja minä kuin eri omistaja :) itsevarma ja kenai tiesi tämän --> muutti käytöstään heti.

Hyvä esimerkki toispuoleisesta luottamuksesta oli taannoin kun hieman maisteltuani alkoholia, en tajunnut sen vaikuttavan mun ja koiran suhteeseen. Tuli tiukka paikka, en osanut edes ajatella, että koira ei tottelis mua normaalisti, ja kuin ohjus se lähti :6099:

Kukaan ei ole vielä kertonut entä jos koira luottaa itseensä mut ei omistajaan,,miten tämä heijastuu lenkillä?? :yöt2: saatte työ ite pohtia ja vastata,,mie olen hiljaa

se on ihan omissa maailmoissaan ilman suurempaa kontaktia? kulkee ylpeänä omaa lenkkiään paljoakaan piittaamatta tyypistä, joka on hihnan perässä? mulla ainakin on ollut pari tällaista hoidokkia, tosi kovia ja itsevarmoja koira jotka ei varmaan luonnollisestikaan alkuun luottanut "vieraaseen" hoitajaan tipan vertaa. Ikinä eivät kuitenkaan "vaivautuneet" haastamaan riitaa. (dogouroshan se oli toinen tietty oli...)

ja jos tuollaisessa "suhteessa" koiralla toisaalta on puolustustaipumusta, saattaa rähähtää jos kokee jonkun uhkaavan sitä remmin päässä olevaa reppanaa, joka ei itse osaa itseään puolustaa. (meillä just nyt näin)

ja sit tää mun arvailu meni varmaan ihan metsään ja kirsi saa laatia "opi ymmärtämään edes jotain koirista" kurssin mulle...

hmmh...no ennen korjausta kodan kanssa tilanne oli se että se luotti itseensä mutta ei minuun. Ja koda oli just sellainen että se meni ja tuli miten huvitti. Veti minua pitkin ojia, mutta ei turhista rähissyt kenellekkään tai vastaillut toisten koirien rähinöihin ellei ollut TODELLA tosipaikka. Ei sen tarvinnu turhia rähistä, mikäs siinä oli ollessa ku ajatteli itsestään että meikä on paras ja kyllä nuo pyöräytän jos päälle käyvät..käveli vaan ohi tiukka tuijotus vastapeluriin ja häntä kohti taivasta. Eli siis kodalla ei varmaan ollut silloin mitään puolustustaipumuksia minua kohtaan, mutta itseään puolusti vain tosipaikoissa, turhat rähinät jätti omaan arvoonsa ja näytti muilla keinoin että hän on tosi kova jätkä

jos koira luottaa itseensä täysin, eli itsevarma ja hyvä johtaja. Se kun hoitaa hommat, niin sen johdolla on varmasti ihan mukava kävellä:) se johtaa minua niistäkin paikoista, mistä en uskalla kävellä,
näyttää esimerkkiä, tarvittaessa nyppää minut mukaansa, tai vetää minut jopa mäkeä ylös. Tai auttaa minut mäkeä alas, liukumaan. Jos liikaa häiritsen sen räyhäämistä/muuta touhua, se kopauttaa minua nätisti. Mutta niinkauan kuin olen kiltisti enkä vetele remmistä pomoani, niin tottakai koirakin on sitten ihan ok. Jos päätän pysähtyä niin se joskus tyytyy odottamaan, ehkä vinkuu mennään jo. Mutta antaa se minunkin välilä "nuuskia pissejä", reilu meininki. Ei se joka asiasta nipota. Toisiin koiriin se suhtautuu oman arvionsa mukaan, eli jotkut koirat se päättää häätää, ja toisten se antaa kävellä rauhassa. Joitakin kivoja tyttökoiria voisi ottaa laumaaan mukaan, jos koira on uros. Sehän tarvii alfanartun kaveriksi, että voi tehdä senkanssa pentuja, ja minä saan jalkavaimon ominaisuudessa tyytyä kohtalooni lastenhoitajana ja ruuan tarjoilijana. kaikki on hyvin niinkauan kuin turpa pysyy kiinni, ja en ala yrittämään yli kapasiteettini mitään. Lenkillä se ei välitä ihmisistä sen kummemmin, sehän tietää ettei ihmiset ole vaarallisia. Vaan niitä voi ohjailla mielensä mukaan. Kun menee häntä tanassa ja laittaa tassua päälle, niin ihminen yleensä menee kyyryyn, vinkuu ja lipittää...joten mitäs noista. Tietävät paikkansa. Irralleen kun pääsee, käydään ehkä pieni vaellus reissu, mikäli uskaltaa jättää minut yksin. Jos pärjään ilman koiraa enkä heti eksy, tai odotan jopa kiltisti kotona, niin koira palaa sitten kun joutaa. Tottakai se kotiin tulee sitten illalla, ei alamaisia jätetä. Kun huudan, se tulee jos mulla on kova hätä tai jos olen löytänyt ruokaa. Mutta ei joka inahdukseen reagoi heti, vaan antaa minunkin vähän miettiä milloin häiritsen koiran rauhaa. Jos se joka kerta tulisi heti kun vähän huutelen, niin minkä viestin se kertoisi minulle? Että huutamalla saa huomiota. Että minä olisin se joka käskee. EI. vaan saan kyllä odottaa vuoroani, huuto rekisteröidään kyllä, mutta se ei tarkoita automaattisesti toimenpiteitä.

:rock:

Koira luottaa itteensä, mutta ei minuun:
Meillä yks koira on sellanen, jolle olen ihan paskan hailee. Se menee hajujen perässä, mutta ei kattele mua tippaakaan. Tulee kyllä kun käsken, mutta muuten se ei ota mitään kontaktia. Jos tulee tiukka paikka, niin jätkä vaan seisoo paikallaan ja menee pari metriä kauemmas musta. Tiukan paikan jälkeen jatkaa hajujen haistelua ku mitää ei olis ollukkaa.

Koira luottaa minuu ja sekä itteensä:
Tiukissa paikoissa saattaa alottaa hännän nostelun ja tuijottelun, mutta lopettaa ku käsken ja ottaa minuu kontaktin. Tosi tiukissa tilanteissa, jossa tuntee ittensä "uhatuksi", tulee mun selän taakse (esimerkiks jos joku koira ns. ahdistelee sitä ja se ei siitä tykkää. Kyse ei siis mistään aggressiivisesta.) Tulee luokse kun pyydän, välillä "oikein" ja välillä "väärin". Vapaan seurailee sivusilmällä olenko vielä perässä ja seuraa heti, jos käännyn jonnekin muualle.

Koira ei luota minuu eikä itteensä:
Täältä löytyy vielä tää kolmaskin Tän kanssa oon tehnyt ja tuun tekemään vielä kauan töitä. Luottamusta saatu kuitenkin ees pikkupikkuriikkisen, että sellasissa epämiellyttävissä paikoissa hakee tukea minulta mutta.....
Sitten on ohitustilanteet tän koiran kanssa sellasia, että ensinnäki se menee ns. paniikkiin + yrittää niin kauas musta kuin mahdollista. Varsinkin vapaana jos se sattuu olemaan, ja vastaan tulee koira... Ei toivoakaan siitä, että saisin sen pyydettyä luokse ennen ku "uhka" on menny ohi.

Ja kaikki ongelmat mitä meiltä löytyy, on mussa:
En kaikissa tilanteissa luota itteeni.